Vinjan juoksu alkoi kuin alkoikin lopulta, pari viikkoa normaaliaikataulusta jäljessä. Sulhohan meillä on ollut katseltuna jo toista vuotta, joten ilmoitusta sinne ja tärppejä odottelemaan. Välimatkaa meillä oli noin 250km ja ihmispolon hermot riekaleina että ajoitus osuisi kohdilleen. Eihän se heti osunut, olin kyllä jo paria viikkoa ennen sanonut mikä päivä se todennäköisesti on, mutta enpä malttanut odotella sinne asti kun Vinja käyttäytyi niin tyrkysti täällä kotona paria päivää aiemmin kuin juoksuissaan yleensä. Joten ajeltiin uroksen luo etuajassa. Vinja kyllä tarjosi ja urosta kiinnosti, mutta viimeinen silaus toimista puuttui. Sitten miettimään että mitäs nyt tehdään, ja Tarja tarjosi mahdollisuutta ottaa uros mukaani. Tuumasta toimeen, koirat kyytiin ja kotia kohti, matkalla miettien että miten tämän orkesterin kotona handlaan kun siellä on kissat joihin uros ei ole tottunut sekä Veela-täti. Turhaan pohdin, keskellä yötä kotiutuessamme Vote haisteli kissat ja oli kuin olisi aina ollut niiden kanssa ja Veela otti vieraan riemuissaan vastaan, normaaliin tapaansa. Tässä kohden olin jo ihan tyytyväinen asioiden kulkuun, sainpahan tutustua samalla Voteenkin paremmin ja pelkkää plussaa sai poika roppakaupalla, kun uusiin ympyröihin sujahti niin vaivattomasti.
Seuraavana päivänä vietettiin laatuaikaa toisiimme tutustellen, tosin Vinja ja Vote tutusteli kyllä meitä muita tehokkaammin. Niillä alkoi olla jo ihan hyvä pössis, juoksu eteni siis selkeästi oikeaan suuntaan ja vahvistui ajatus että akka vaan taas hätäili ja oli aikaisessa. Vote mennä huiski porukassa ku tyhjää vaan ja tutustui myös hevosiin ja kanoihin, ei mitään kriisiä siinäkään. Ihana uros, juuri sitä mitä Vinjalle halusinkin, kaikin puolin!
Seuraavana aamuna sitten homma oli jo hyvällä mallilla ja meininki sitä mitä pitää ollakin, niinhän siinä kävi että nalkki napsahti jo heti aamutuimaan ulkoillessa. Vettä tuli kaatamalla ja paikaksi pariskunta valikoi sepelikön keskeltä kulkuväylää, joten sateensuojasta oli turha haaveilla saati mukavasta alustasta kököttää. Mutta ei haittaa, siinä kohden kaikki oli ihan toissijaista. :) Tämä oli siis se juoksupäivä minkä olin sanonut parhaaksi jo viikkoja ennen, miksi sitä ei vaan usko itseensä riittävästi? Noh, parempi näin päin kuin että olisi aloitettu liian myöhään.
Kun tärpit kääntyivät jo selkeästi hiipumisen puolelle, lähdin viemään Voten takaisin kotiinsa. Ikävä kyllä tulee upeaa poikaa, olisin sen voinut hyvin pitääkin. <3 Sitten vaan odotellaan mitä tuleman pitää, peukut krampissa. Ultra-aikakin on jo varattuna ettei vaan jää saamatta heti sopivan viikon alusta. :D
